Three Chords and the Truth?

2. März 2011

…well, more like five chords and the ramblings of a fat old cat…

:-)    :-)

Freedom (and a future for our children)

Yeah!

******UPDATE******UPDATE******UPDATE*****

Here’s a mono remix for the friends of 1960s singles:

Freedom – mono version


Aaaaaargh – this is my Final Word

21. Oktober 2009

This recording is driving me nuts! I’m on the quest for the perfect mix, but I think this has to be it – my final word on this subject matter – or I will go insane    ;-)

So here is today’s version of the song – no more, finito: Forgotten and Forlorn (final mix)

The vocals were recorded using the Fat Boy from the new A.I.R Microphones brand. Check out the review of several A.I.R-mikes in December’s Riffi-magazine.


Paulin kesähitti

10. Juni 2009

Enkelikesä

Pauli oli tartuttavan positiivinen kaveri, jolla oli loistava ääni. Hän sai minun parhaat puoleni esiin. Kaipaan häntä…

Enkelikesä

säv, san – Pauli Rissanen (c) (p) 2000

sov – Pauli Rissanen ja Martin Berka

Pauli – laulu, taustalaulu, kitarasoolon melodia

Martin – kaikki soittimet ja ohjelmointi


Habe heute ein neues Lied geschrieben

26. Februar 2009

I’ve written a new song today.

Here’s a very shoddily recorded rough demo :-)

Kirjoitin just uuden biisin.

Äänitin myös hyvin karhean demon kappaleesta :-)

I Believe In Love – rough demo


Save Our Ass – yhden biisin kehitys ideasta “valmiiseen” biisiin

23. Januar 2009

On mielenkiintoista kysyä itseltään, mistä biisi sai alun. Mistä lähti idea rullaamaan?

Save Our Ass:n tapauksessa se oli nimenomaan Gibson Les Paul Junior -kitaran soundi Roland MicroCube -vahvistimen Brit Combo -kanavan läpi soitettuna.

Sain yhtäkkiä sellaisen Southern Rock -tyylisen jutun päähäni. Juoksin työkamariini ja äänitin idean Apple Garageband -softalla.

Lopputulos oli tämä: “Southern Idea” (alussa 4 s hiljaisuutta)

Kesti muutaman päivän ennen kuin minulla oli siihen oikea melodia ja sopivat sanat. Äänitin Southern Rock -aihion perusteella raakademon laululla: Save Our Ass – Garageband version

Halusin kuitenkin viedä kappaleen “seuraavalle asteelle” ja päätin äänittää “kunnon” ProTools-demon. Se kuulostaa tältä: Save Our Ass – ProTools version

Vanha bändikaverini Mekio kuuli laulun ja tarjoutui soittamaan sähköpostin välityksellä V-Drums-rumpuraidan biisille. Synkkasin häntä ProToolsissa ja tein biisistä kaksi eri miksausta.

Kohteliaampi miksaus on tässä: Save Our Ass (Clean Mekio Mix)

Rajumpi versio (josta pidän itse eniten) on tällainen: Save Our Ass (Dirty Yoo Mix)

Hyvä linkki samaan aiheeseen: Archbishop of Canterbury


Meine Takamine N-20 – eine Jumbo für alle Fälle

22. Januar 2009

Hier seht ihr meine Takamine N-20:

tak-n20-front

Takamine ist eine japanische Akustikgitarrenfirma, die in den Sechzigern gegründet worden ist.

Nach den ersten, eher bescheidenen, eigenen Modellen verlagerte sich die Firma in den 1970ern auf qualitativ hochwertige Kopien von Martin-Modellen. Viele dieser Gitarren waren mit Takamines guten Tonabnehmer-Systemen ausgestattet. Besonders die Tonabnehmer sorgten dafür, dass sich der Name Takamine in Musikerkreisen einen guten Ruf verdiente.

Als Ende der Siebziger viele US-Firmen anfingen gegen die Kopierer rechtlich vorzugehen, entschlossen sich die meisten japanischen Hersteller dafür eigene Modelle zu entwickeln.

Bei Takamine hieß das Ergebniss der Entwicklungsarbeit Natural Series. Die Modelle der Natural-Serie tragen im Namen ein N- am Anfang; wenn sie einen Tonabnehmer eingebaut haben steht am Anfang EN-.

tak-n20-headstock

Meine N-20 (Baujahr 1986) basiert auf dem großen Gibson-Modell SJ-200, ist aber glücklicherweise völlig frei von Cowboy-Motiven und ähnlichem Kitsch. Die Kopfplatte ist ein gelungenes eigenes Design.

tak-n20-back

Der Korpus besteht aus einer massiven Zederndecke mit Zargen und Boden aus Mahagoni. Auf den Mahagonihals ist ein sehr dunkles Palisandergriffbrett aufgeleimt, das durch das Fehlen jeglicher Einlagen sehr elegant aussieht (finde ich).

tak-n20-bridge

Eine Besonderheit der meisten Takamine-Gitarren ist der zweiteilige Steg, der für eine perfekte Intonation sorgt.

Ich liebe den perlenden, aber trotzdem vollbauchigen Klang meiner N-20, den man auf diesem Song besonders gut hören kann:

Running Man

Der gefühlvoll-melancholische Text stammt aus der Feder meines Freundes Frank Badenius.


Tyhjä olo on ainoa, mikä jäi käteen

21. Oktober 2008

Lähes koko vuosi 2008 yritettiin kasata mun vanha ’80-luvun koulun- ja opiskeluajan bändi uudelleen. Meillä oli aikomus esiintyä Saksassa vanhan opettajan synttärikeikalla ja sen jälkeen vielä vanhalle ystäville toisessa keikassa.

Koko juttu tuli kuitenkin varsin rajuun äkkijarrutukseen, kun kiiparistimme (pikkumainen tiukkapipo) jätti projektin tyhmän pikkuriidan basistin (moi himself) ja rumpalin takia.

Tyhjä olo on ainoa, mikä jäi…

Tähän sopiva biisi: Forgotten and Forlorn

Huom: Tämä on raakademo, jossa soitan kaikki soittimet itse. Äänitetty Apple Garageband -ohjelman avulla. “Masteroitu” Pro Toolsilla. Kitara oli testitoitin – Duesenberg Rocket II – ja äänitin sen loopin töissä.


Folgen

Erhalte jeden neuen Beitrag in deinen Posteingang.